torstai 18. elokuuta 2011

Chamberlain West Hollywood

Kun metsästin hotellia Los Angelesista, puntaroin pitkään useamman vaihtoehdon välillä. Onneksi valinta osui lopulta Chamberlain-hotelliin. Amerikkalaisittain pienehkö putiikkihotelli ihastutti ensimmäiseksi  hiljattain uusitulla sisustuksellaan. Rohkeasti art decoa ja 80-lukua yhdistelevä tyyli on kerännyt laajasti huomiota ja myös jakanut mielipiteitä. Itse pidin siitä heti. Vertausta Dynastiaan ja muihin 80-luvun eepoksiin ei voinut välttää. Viimeinen silaus oli kytkimestä päälle roihahtava kaasutakka. Huoneistosta löytyi jopa oma pieni parveke.

Hotelli sijaitsi rauhallisella sivukadulla West Hollywoodissa. Los Angeles on rakennettu autoilijoille, mutta täällä olisi melkein pärjännyt jopa ilman. Samoilta kulmilta löytyivät trendikkäimmät ostoskadut kuten Melrose Avenue, ja monia kiinnostavia baareja sekä rafloja. Aiheutimmekin kummastusta liikkumalla paljon ihan kävellen.
Losissa monet hyvät ravintolat sijaitsevat hotellien yhteydessä. West Hollywoodissa kiinnostavia kohteita onkin rypäs. Suosikkejani oli esimerkiksi legendaarinen Chateau Marmont. Muita käymisen arvoisia paikkoja naapurustossa oli Runyon Canon joka on tunnettu myös monien julkkisten lenkkimaastona.

Vaikka Chamberlain ei ole kovin iso, kaikki toimi täydellisesti. Hotellissa oli jopa oma 24h vallet parking mikä helpotti auton kanssa. Jos ei jaksanut päivällä lähteä mihinkään, katolta löytyi oma allasalue. Erityisesti ilahdutti kuitenkin hotellin musiikki joka oli täysin makuuni. Se viimeisteli tyylin ja tunnelman.

Kuvat omia ja Hotels.com

Ei kommentteja: