tiistai 11. tammikuuta 2011

Hiusmalliksi TIGI:lle Lontooseen?!?!

Akos Bodi soitti juuri TIGI:ltä Lontoosta. He ovat kuvaamassa kohta uutta kokoelmaa johon hän voisi vielä ottaa muutaman mallin. Kyseessä ovat hiuskuvat joihin etsitään tällä kertaa malleja joille voi tehdä vahvoja värejä ja leikkauksia. Kuitenkin TIGI-tyyliin, eli trendikästä streettiä. Tämä kuitenkin rajaa pois hiustensa suhteen tarkat. Mahdollisten mallien pitää antaa vapaat kädet ilman rajoituksia.

He eivät etsi niinkään toimistomalleja, vaan kiinnostavia kuvaksellisia persoonia. Mallin tulee olla iältään 17-25 vuotias, pituudeltaan vähintään 172 cm ja vaatekooltaan 34-36 tai S. Mallin tulee pystyä matkustamaan Lontooseen kuvauksiin muutamaksi päiväksi. En tiedä korvauksesta sen tarkemmin, mutta TIGI Tietysti maksaa kaikki matka- ja majoituskulut.

Jos olet kiinnostunut tai tiedät jonkun sopivan, laita sähköposti työmeiliini mikko.vainio@skt.fi. Aikataulu on melko kiireinen, hakemusten pitää tulla viimeistään keskiviikon 12.1. aikana. Ja mielummin aiemmin kuin myöhään yöllä. Tarvitsen mitat, yhteystiedot, sekä kasvo- ja kokovartalokuvan. Toimin asiassa vain välikätenä, enkä vaikuta mihinkään päätöksiin. Akos oli laittanut saman tiedustelun myös moneen muuhun maahan, joten Suomesta ei välttämättä valita ketään. Olisi kuitenkin tosi hienoa jos saisimme suomalaisen mallin TIGI:n kansainvälisiin kuviin!

Kuva: TIGI Urban Antidotes Collection

Ei kommentteja: