tiistai 16. marraskuuta 2010

London Calling

Kuten ehkä vähentyneestä postailusta on voinut päätellä, jotain on taas tekeillä. Meillä on käynnissä joka syksyinen trendikiertue London Calling, jonka merkeissä kierrämme ympäri Suomea. Tällä hetkellä kirjoittelen Joensuusta. Kaiken kaikkiaan käymme kymmenessä eri kaupungissa. Vapaa-aika onkin jäänyt vähiin.

Kaikki on mennyt tosi hyvin, ja täytyy sanoa että on ollut kivaa. Vakiotiimiin kuuluu itseni lisäksi toisena kampaajana Jukka Tikkinen. Meikeistä vastaa aina Piia Hiltunen. Eri kaupungeista meille tulee sitten paikalliset assarit, mallit ja muut tarvittavat apuvoimat.

Olemme kasailleet Lontoon messuilla koetusta paketin jonka esittelemme parin tunnin aikana. Settiin kuuluu kuvia, malleja, hiukset, meikit, vaatteet ja kaikki muu asiaankuuluva. Mitään yhtä tiettyä trendiä on mahdoton nostaa ylitse muiden, siksi koitamme aina esitellä paljon eri tyylisiä ideoita. Jos jotain pitäisi poimia, sanoisin että hiuksissa saa olla taas reilusti kokoa. Tuotteina käytämme kurssillla uudistuneita TIGI:n Catwalkeja. Ne ovat olleet loistava apu kaikkiin näyttäviin viimeistelyihin.

Kaikki postauksen kuvat ovat sekalaisia otoksia Lontoosta. Kiertueella kamera on aina unohtunut johonkin.
PS: meillä on vielä muutama kaupunki jäljellä, ilmoittelen tulevista mallivalinnoista taas täällä blogissa.

2 kommenttia:

Eeli R kirjoitti...

Lappeenrannan kohdalla tulee allekirjoittanut assariksi, tai näin ne koulussa päättivät!

mv kirjoitti...

Jee! Onpas hauskaa. Nähdään ensi viikolla..