perjantai 29. lokakuuta 2010

Image 25 vuotta

Image täytti jo kunnioitettavat 25 vuotta. Juhlanumero julkaistiin eilen ja kannessa kaunistuksena upea Chisu.

Imagea juhlistettiin Korjaamolla järjestetyissä bileissä. Esiintymässä oli tietysti covergirl Chisu sekä Uusi Fantasia. Runsaasta tarjoilusta huolimatta juhlat kuitenkin tuntuivat hiukan kuivakkailta, ja iso osa kutsuvieraista häipyi paikalta jo melko aikaisessa vaiheessa.

Image on tuonut Suomeen rohkeaa uudenlaista journalismia. Bileissä pyöri screeneillä Imagen kansia vuosien varsilta, ja monet niistä olivat jääneet vahvasti mieleen. Suosikkikanttasi voit käydä äänestämässä täällä.
Ilmestyessään lehti oli raju ja kapinallinen. Vuosien mittaan ote on kuitenkin pehmentynyt. Imagelle on paikkansa Suomessa ja toivon että sillä on vielä edessään ainakin toiset 25 vuotta. Kun mukaan saisi vielä lisää sitä alkuaikojen rohkeutta...

Kannen kuva Perttu Saksa, tyyli Jan Koskinen, meikki Piia Hiltunen, malli Chisu

Ei kommentteja: