keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Touhutiistai Part 2

Vuitton järjesti tiistaina asiakastilaisuuden. Teemana oli yrityksen historia ja käsityöperinteet. Liikkeessä esiteltiin merkin klassikkolaukkuja ja kerrottiin niiden synnystä. Kaikki tämä oli erittäin mielenkiintoista ja vaikuttavaa. Kiitos myös pr-toimisto Spaltin edustajille jotka tiesivät uskomattoman tarkasti kaiken Vuittonista.

Paikalle oli lennätetty Ranskasta yksi Vuittonin käsityöläisistä. Hän esitteli laukunvalmistuksen eri työvaiheita. Matka-arkun kahva jota hän työsti oli kasattu lukuisista muotoonleikatuista nahkakerroksista, jotka ommeltiin käsin kahvaksi. Hommaan oli oma erikoinen tekniikkansa jossa käytettiin kahta eri neulaa yhtä aikaa. Ompeluun käytettiin vahattua lankaa joka kestää paremmin aikaa ja kulumista.

Alla olevassa kuvassa valmis matka-arkku. Kuvan arkku tosin on melkein satavuotias. Ja vielä loistokunnossa. Ennen oli matkustamisessakin tyyliä.

Mun ei pitänyt ostaa mitään, mutta shamppanjatarjoilu teki tehtävänsä. Liikkeeseen oli tullut muutamia huiveja Takashi Murakamin printeillä. Huiveja on valmistettu vain rajoitettu erä. Värikäs Cosmic Blossom oli sopivan kesäinen ja tarttui matkaan. Ja lisäksi saimme kätevät nimikoidut nahkalämiskät jotka voi laittaa vaikka avaimenperään. Hyvä reissu!

2 kommenttia:

lotta-ni kirjoitti...

matka-arkut on aivan upeita! niissä oli tyyliä. mut kelaappa viedä semmosta lentokoneeseen nykyää. jo pelkkä arkkukin painaa sen verran, että tulis varmaan ylikiloja. :D

mulla on markkarissa matka-arkku, ei kylläkään vuittonia. yritän niitä aina jostain kirppareilta bongailla, mutta ne on niin tyyriitä.

mv kirjoitti...

Niin, olen aina haaveillut tuollaisesta arkusta. Ehkä mut vois sitten haudata siinä.
Mutta ei koneeseen voi ottaa muutenkaan mitään kunnon laukkuja sillä kaikki tuhotaan tai pöllitään. Luin joskus Nykiläisen hienostorouvan matkaohjeistuksen. Hän sanoi että laivassa, junassa ja autossa Vuittonin laukut, lentokoneeseen Samsonite.