torstai 7. toukokuuta 2009

TIGI Inspirational Youth

Nyt olemme saaneet lopulta aikaiseksi pitkään suunnittelemamme opiskelijoille suunnatun TIGI Inspirational Youth -ryhmän. Sillä haluamme tukea lahjakkaita ja innokkaita kampaamoalan opiskelijoita ympäri Suomen. Tästä tulee uusi suosikkiprojekti.

Hakea voivat kaikki jotka valmistuvat vuonna 2010 tai myöhemmin. Ja haku tapahtuu näin...

TIGI Inspirational Youth

TIGI etsii innokkaita hiusalasta kiinnostuneita opiskelijoita, jotka haluavat kehittyä huippuosaajiksi. TIGI perustaa Suomen ensimmäisen TIGI Inspirational Youth -ryhmän, johon valitaan motivoituneita ja idearikkaita opiskelijoita ympäri Suomen.
Haluamme tukea luovuutta ja lahjoja, ja siksi tarjota kasvualustan tulevaisuuden kyvyille. Meitä ei haittaa vaikka et olisi se kympin oppilas, tärkeintä on että olet täysillä kiinnostunut alasta ja haluat kehittää itseäsi.

On elämäsi mahdollisuus päästä TIGI Inspirational Youth –ryhmään. Ryhmän ideana on koota yhteen lahjakkaita opiskelijoita ja kouluttaa sekä inspiroida heitä.
Kaikki ryhmän jäsenet pääsevät ilmaiseksi vieraiksi TIGI Photo Awards gaalaan, sekä seuraamaan backstage-työskentelyä ja tapaamaan alamme tähtiä. TIGI järjestää ryhmän jäsenille kaksi kertaa vuodessa kaksipäiväisen trendi- ja tekniikkakoulutuksen, jonka suomalaiset TIGI:n kouluttajat pitävät. Jäsenenä saat myös TIGI:n tuotteita itsellesi testattavaksi. Voit päästä mukaan TIGI:n kursseille assistentiksi tai seuraamaan kursseja. Sinulla on mahdollisuus jopa tavata TIGI:n kansainvälisiä kouluttajia. Kaikki on mahdollista!

Etsimme energisiä ja reippaita opiskelijoita. Ryhmä on avoin kaikille opiskelijoille, jotka eivät valmistu vielä vuoden 2009 aikana. Voit olla siis ensimmäisen tai toisen vuoden oppilas. Sinun ei tarvitse vielä osata kaikkea, arvostamme enemmän oikeaa asennetta ja innokkuutta. Tekniikat voi aina oppia. Pidämme kuitenkin tärkeänä tarkkuutta ja huolellisuutta.
Arvostamme myös innostusta alastamme ja muodista. Seuraat tarkkaan aikaa ja ilmiöitä. Olet kuitenkin nöyrä ja haluat oppia. Vaikka kasvattaisimme tulevaisuuden tähtiä, emme halua mukaan diivoja. Sinulla on nöyrä ja reipas asenne kaikkea uutta kohtaan, etkä kammoksu työntekoa. Olet kiinnostunut TIGI:stä ja valmis sitoutumaan Inspirational Youth –ryhmään ja uhraamaan aikaasi sille.

Miten pääsee mukaan?
Lahetä meille vapaamuotoinen hakemus 12.6.2009 mennessä (päivä muuttunut aiemmasta 29.5!). Haluamme tietää sinusta kaiken! Minkä ikäinen olet, mitä harrastat, mitä musiikkia kuuntelet, mikä inspiroi sinua, millainen olet persoonana, vahvat ja ne heikommatkin puolesi…
Onko sinulla jotain erikoistaitoja? Kerro myös opiskelutaustastasi, mistä koulusta olet ja miksi olet päätynyt alalle.
Mitä ovat tulevaisuuden suunnitelmasi ja haaveesi? Perustele miksi meidän pitäisi valita juuri sinut kaikkien hakijoiden joukosta.
Mitä annettavaa sinulla on TIGI Inspirational Youth –ryhmälle? Kerro mitkä ovat sinun mielestäsi tulevia trendejä hiuksissa ja muodissa. Ketkä ovat tyyli-idoleitasi ja keiden tyylejä kammoksut.
Liitä hakemuksen mukaan kuvia ainakin kolmesta tekemästäsi työstä. Kuvat voivat olla minkälaisia tahansa, kunhan niissä näkyvät sinun tekemäsi hiukset. Kerro hiukan kuvista ja ideoista niissä. Mainitse myös jos olet tehnyt kuviin jotain muuta kuten meikin tai stailauksen.
Liitä hakemukseen myös mukaan kuva itsestäsi. On kiva jos kuvassa näkyy myös tyyliäsi tai persoonaasi.

Ilmoitamme kaikille ryhmään valituille valinnasta viimeistään 14.8.
Hakemuksen voit laittaa sähköpostitse osoitteeseen: mikko.vainio@skt.fi tai postitse osoitteeseen SKT GROUP, Mikko Vainio, Sirrikuja 3, 00940 HKI

6 kommenttia:

Mii kirjoitti...

Tämä kuulostaa ihan loistojutulta! Aivan mahtava blogi muutenkin.

mv kirjoitti...

Kiitoskiitos!
Tämä opiskelijaprojekti on ollut mielssä tosi pitkään, ja nyt saadaan se käyntiin. Aika täpärästi ennen kesää, mutta muuten olisi mennyt taas vuodella eteenpäin. Toivottavasti löydetään hyviä tyyppejä.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Valmistun 2010 ja meinasin suorastaan kyynelehtyä tästä tekstistä - mikä taivaspaikka!!! Hakemuksen puurtaminen alkakoon välittömästi! Saanko vielä sinulta varmistaa, ettei omien töiden kuvien todellakaan tarvitse olla mitään studio/muokkaus-viritelmiä vaan ihan perussiistit digikuvat käyvät? :O kiitos jos viitsit vastata. Blogisi on mainio. - S.M

mv kirjoitti...

Joo, tästä tulee upea juttu! Laitoimme ryhmästä infoa kaikkiin Suomen kouluihin.
Kuvien ei tarvitse olla mitään hienoja studiokuvia, vaan ihan itse räpsityt kelpaavat. Ideana lähinnä että nähdään vähän millaisia juttuja on puuhaillut. Muutenkin hommassa on kaikin puolin rento meininki, eli ei tarvitse stressata hakemusten kanssa.
Jos tulee mitään muuta kysyttävää, niin laittakaa kommenttia.

Anonyymi kirjoitti...

Moikka! Kuulostaa niin upeelta jutulta, että pakko ottaa osaa! :) mietin vaan ku tuossa sun linkissä ja sitte meiän koululle tulleessä lapussa on eripäivämäärät :o eli pitäiskö se hakemus olla viimestään 12.6, niinku koulun lapussa vai..? :) ps. todella kiinnostavaa ja mieluista lukemista tänne kirjottelet! -elisa

mv kirjoitti...

Eli viimeinen päivä laittaa hakemus on 12.6, toisin kuin tuossa ekassa julisteessa joka mulla on kuvana. Myöhäistettiin päivää, koska koko jutun julkistus meni niin pitkälle. Ollut taas niin monta rautaa tulessa, että ei ennätetty aiemmin.