keskiviikko 6. toukokuuta 2009

TIGI Colour Launch Tour - The End

Ja nyt myös TIGI Colour Launch Tour on päättynyt. Ainakin tältä keväältä. Kymmenes ja viimeinen kaupunki oli Hesa. Päätöksen kunniaksi haluttiin hommaan mukaan hieman ekstraa. Illan perusrunko oli sama mikä muuallakin, eli esiteltiin aluksi Jukan kanssa värin ominaisuudet, seuraavaksi myynnin puheenvuoro ja loppuun mallit. Lisänä otettiin mukaan dj Stella** soittaan musaa yleisön virittämiseksi ja loppuhuipennukseksi. Varsinainen ekstra-pläjäys oli meidän esiintyjä TV OFF. He vetivät setin taas niin hyvällä energialla, että kaikki työpäivän jälkeen tilaisuuteen tulleet olivat varmasti hereillä. TV OFF ja varsinkin solisti Sara ovat mahtavia livenä.
Lisänä hommassa oli myös pari uutta mallia, jotka ottivat heti paikkansa porukassa. Myös vaatetus otettiin uusiksi. Saimme Dieseliltä lainaan sampleja jo tulevasta ensi syksyn mallistosta.
Backstage-repotaasi löytyy myös mallimme Vesan blogissa.

Ei kommentteja: