lauantai 16. toukokuuta 2009

The Cobra Snake

Olin jo jotenkin ehtinyt unohtaa erinomaisen "The Cobra Snake " -sivuston. Tämä on jenkkisivusto jonka idea on yksinkertainen. Kuvataan lähinnä kännisiä kivan näköisiä teinejä erilaisissa kekkereissä. Valtaosa kuvista on otettu jenkeissä, mitä ei heti arvaisi. Tyylit ovat rentoja ja hyviä, tulee enemmän Lontoo mieleen. Olen löytänyt sivuilta paljon hyviä kuvia ja inspiksiä.
The Cobra Snake on nostanut vetäjänsä Mark Hunterin pienoiseksi underground julkkikseksi. Toinen sivuston kautta julkkikseksi noussut on Cory Kennedy, joka oli Markin ihastus ja tyttöystävä ja siksi aina kuvissa. Pikkuhiljaa hän nousi jonkinlaiseksi tyyli-ikoniksi ja on ollut sittemmin useissa muotilehdissä ja eri suunnittelijoiden muusana. Corylla on myös oma blogi.

Löysin The Cobra Snake:n uusiksi kun sain Colette:lta meiliä jossa kerrottiin Mark Hunterin ja Kitsuné:n yhteistyössä tekemästä videosta. En oikein tiedä mikä videon idea on, mutta se on kyllä kiva ja kesäinen.

Loppuun pikainen Ranskan kurssi. Se Colette on siis kultti-designliike Pariisissa jota kuuluu seurata. Ja Kitsuné taas se tärkeä levy-yhtiö Ranskasta myös. Kaikki mikä liittyy näihin on yleensä hienoa.

Ei kommentteja: