lauantai 17. tammikuuta 2009

LOISTO DUUNI

Keväällä Loistossa tulee vapautumaan yksi paikka. Haluttuja paikkoja vapautuu harvoin ja haku alkaa jo nyt. Aiheesta tulee vielä Pinniin virallinen ilmoitus, mutta julkaisen tiedon jo nyt. Valinta tehdään vasta myöhemmin, mutta alan rummuttamaan aiheesta hyvissä ajoin.
Kyseessä on vuokratuolipaikka johon etsitään hyvää tyyppiä.
Ja mikä on sitten se hyvä tyyppi? Noh, pitäisi tietysti olla taitava ja kiinnostunut alasta. Ei tarvitse kuitenkaan olla kymmenien vuosien kokemusta, vaan tärkeämpää on olla energinen ja innokas. Hyvä asenne ja kiinnostunut muodista. Seuraa trendejä ja mitä ilmassa liikkuu. Musa, lehdet, yms ovat suuressa roolissa Loistossa. Kiva, mutta vahva persoona, joka pystyy ottamaan paikkansa aika kovapäisessä porukassa. Turhia narisijoita ei jakseta. Mieshakijat ovat tällä kertaa etusijalla, että jonkinlainen tasapaino säilyisi liikkeessä.
Mitä sitten on tarjolla? Paikka arvostetussa ja kiireisessä liikkeessä. Loistolla on jo valmiiksi olemassa hyvä ja laaja asiakaspiiri, joten myös ne joilla ei ole asiakkaita Helsingissä voivat saada hyvän startin. Rento ja inspiroiva ilmapiiri ilman turhaa niuhottamista. Mahdollisuus kehittyä ja olla mukana erilaisissa projekteissa. Parhaat kekkerit ja mielenkiintoisia tyyppejä.
Tarkoituksena ei ole peloitella kaikkia vaatimuksilla, eli jos kiinnostaa, kannattaa hakea vaikka jännittäisikin..
Vapaamuotoiset hakemukset voit meilata Ilona Weinertille osoitteeseen mail@hiusloisto.com

Ei kommentteja: