maanantai 25. helmikuuta 2008

Oscarit

No joo... Olipas taas vähän tylsät Oscarit. Kukaan ei uskalla enää laittaa päälle mitään erikoista, ettei joutuisi huonosti pukeutuvien listalle. Puvut olivat toki kauniita, mutta liian varman päälle pelattuja. Väreistä musta jyräsi. Musta on vaikuttava värinä, mutta monien pukujen upeat leikkaukset hävisivät siihen. Toinen hittiväri oli onneksi näyttävämpi punainen. Myös vihreää näkyi eri sävyissä.
Kaikki hiukset olivat todella rentoja. Monet vain kevyesti sipaistu kiinni. Kampaukset näyttivät melkein itse tehdyiltä, vaikka niitä hiotaan tuntikausia. Toinen vaihtoehto hiuksissa oli pehmeät laineet, mutta myös ne oli jätetty luonteviksi. Hiusten tehtävänä olikin olla asusteena taustalla, eikä yrittää viedä huomiota. Oscarithan määrittelevät vahvasti myös tulevaa hääkampausmuotia.
Keräsin puvuista suosikkeja, ja nämähän ovat makuasioita... Tylsää kyllä että vain tietyt tyypit kuvataan vaikka bileissä oli satoja vieraita.

Ja Oscarin saa...Diablo Cody parhaasta käsikirjoituksesta, ja myös muuta jengiä rohkeammasta pukeutumisesta. Ilmeisesti koska ei ole näyttelijä, uskaltaa irroitella hieman enemmän. Mutta on puku silti Dior.

Marion Cotillard loisti Gaultierin Couture luomuksessa. Mä tykkäsin kurvikkaasta merenneito-meiningistä. Ja Marion oli haastatteluissa jotenkin kauhean söpö. Ja voitti sen ykköspystin!

Sitä vihreää ja lainetta ja klassista Hollywood-glamouria. Oikeastaan kaikki pakolliset elementit kasassa. Tosi varman päälle pelattua, mikä tekee kokonaisuudesta hiukan tylsän.

Olen vähän kyllästynyt Heidi Klumiin ja sen säteilyyn joka paikassa automainoksista ladyshaver-kamppiksiin. Puku oli kyllä kaunis, ja taas Dior. Heidiltä puuttuu kuitenkin sitä karismaa, vaikka nätti onkin.

Katherine Heigl on esimerkki Oscar-taiasta. Melko tuntematon näyttelijätär nousi yhdeksi illan kuvatuimmista daameista häikäisevän Escada-pukunsa ansiosta. Pin-up henkinen meikki ja kampaus tekevät lookista fressin.
Cameron Diazin hiuksia arvosteltiin tylsiksi, mutta mun mielestä rento surffi-tukka toimii Cameronille vaikka olisi isompikin gaala. Kun eihän tuo nyt silti ihan arkiselta näytä. Ja taas Dior-puku.

Cate Blanchett on aina mieletön. Pukuvalintana oli Dries Van Notenin, mikä on aika harvinaista Hollywoodissa. Kate lasketaan kuitenkin älykkönäyttelijä-kastiin, joten hän voi suosia myös hieman vaihtoehtoisempia suunnittelijoita.

Vanessa Paradis Chanel Haute Couturessa. Vanessahan on ollut useampaan otteeseen myös Chanelin kasvona. Kampauksena ne rennot laineet. Paras asuste Johnny Depp.

Nicole Kidman Balenciagassa. Balenciaga on yksi muodin suunnannäyttäjiä. Tosin tästä puvusta tulee enemmän mieleen Dolce & Gabbana. Nicole käytti Balenciagaa myös häissään hulttio Keith Urbanin kanssa. Huomaa myös pehmeät puuteriset hiukset. Ja huulet ovat sopivasti kasvaneet juhlan kunniaksi. Mutta tykkäämme silti Nicolesta.

Tilda Swinton Lanvinissa. Tilda on muutenkin aina ihana ja arvoa nostaa entisestään mekkovalinta: Lanvin on tällä hetkellä muodin ykkösnimi. Tilda uskaltaa onneksi rikkoa perus Hollywood-muottia.

Hilary Swank, Atelier Versace. Atelier Versacen iltapuvut ovat tunnettuja erityisesti vartaloa korostavista leikkauksista ja upeasti laskeutuvusta muodoistaan. Lähelle Atelier Versacea pääsee Kaarina K:ssa josta löytyy perus Versacelta mielettömiä iltapukuja.

Daniel Day-Lewisin vaimo Rebecca Miller Christian Lacroix:issa. Runsas Lacroix on taas uudessa nousussa. Muistatteko Ab fabista.

Penelope Cruz upeassa Chanel Haute Couturessa. Aina upea!

Ei kommentteja: